fbpx

Talouden ongelmat ovat voitettavissa

Kokoomuksen valtuustoryhmä piti oman talousseminaarinsa ja perusti taloustyöryhmän ratkaisemaan Kouvolan kaupungin musertavaa talousongelmaa. Tuloksena syntyi 17 kohdan toimenpideluettelo asioista ja tavoitteista, joilla on mielestämme parantava vaikutus Kouvolan...

Puhutaan asiasta

Tärkeän vanhustenhoivaan liittyvän keskustelun keskittyminen pelkästään hoitajamitoituksen kirjaamisesta lakiin, osoittaa pelkoni todeksi. Viime päivät kansallisen keskustelun kuuma aihe yksinkertaistaa monimutkaisia asioita järkyttävällä tavalla. Vielä tänäänkään...

Johtajuutta tarvitaan Kymsotessa

Kouvolan Sanomat uutisoi 5.1. Poksin hoitajapulasta. Huolestuttava tilanne on jatkunut jo jonkin aikaa ja huoli hoitajien jaksamisesta on aiheellinen. Tämä poiki valituksen jopa aluehallintovirastoon asti. Kymsoten toimitusjohtaja Annikki Niiranen puolustautuu...

Perhevapaauudistus on tasa-arvoa

Politiikka ja etenkin puolueet tarvitsevat uhkakuvia. Mielellään jotain sen kaltaista minkä vain tietty puolue pystyy ratkaisemaan. Uhkakuvat myyvät kaikkein parhaiten, siitäkin huolimatta, että Suomi ja suomalaiset toimivat lähes kaikilla mittareilla mitattuna...

Yhdistävä tekijä

Vajaa kaksi vuotta sitten seisoin isossa kansainvälisessä ryhmässä uransa jo lopettaneita ja uransa viimeisiä vuosia pelaavia koripalloilijoita. Ryhmän jäsenillä löytyi urheilu-uraltaan jopa NBA-mestaruuksia. Nyt uuden haasteen edessä meiltä ei kysytty entistä...