fbpx

Päiväkirjamerkintöjä, osa 1

Virallisesti syksyn ensimmäisen päivän raikas tuuli imeytyy suoraan keuhkoihin. Ihan pienen hetken aivot tuntevat niin suurta mielihyvää, että sitä luulee jo iloitsevan kesän loppumista. Ei kai sentään. Ehkä päivän terapiahetki vain tekee kepposia pääkopalle.Ollaan...

Kansainvälinen Suomi luo turvallisuutta ja vakautta

Vaikka maailmalta katsoen Suomi on kaukainen kolkka Pohjolan perukoilla, me emme ole eristettynä muusta maailmasta. Osana kansainvälistä yhteisöä Suomen täytyy aktiivisesti edistää sekä omaa turvallisuuttaan, että vakautta maailmalla. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on...

Ylioppilaspuhe 2020

Arvoisat Kouvolan tuoreehkot ylioppilaat Te olette valmistuneet ylioppilaaksi uudenlaiseen maailmaan. Maailmaa, joka joutuu muuttamaan tapojaan niin koronaviruksen, ilmastonmuutoksen kuin tavallisen arjen mullistuksissa. Me elämme ajassa, jossa pelkkien uhkien esiin...

Heikko yhteys

Kuuluuko? Tämä yksinkertainen kysymys on noussut suomalaisen työelämän kärkeen. Poissa ovat käytäväpuheet, poissa näkyvistä ovat työkaverit ja usein myös poissa ovat työpaikan käytävät. Kunnon digiharppaus, joka piti tapahtua jo tämän vuosituhannen alussa ja lähes...

Väylämaksujen poiston peruminen on kova isku Kymenlaaksolle

Demariministerin johtama Liikenne- ja viestintäministeriö ilmoitti 26.5. väylämaksulain muutoksen valmistelun lopettamisesta. Muutoksen tarkoituksena oli poistaa loppuvuoden väylämaksut. Päätös iskee ikävästi Kymenlaakson kilpailukykyyn. Koronaviruksen aiheuttamat...