fbpx

Väylämaksujen poiston peruminen on kova isku Kymenlaaksolle

Julkaistu: 29.5.2020

Demariministerin johtama Liikenne- ja viestintäministeriö ilmoitti 26.5. väylämaksulain muutoksen valmistelun lopettamisesta. Muutoksen tarkoituksena oli poistaa loppuvuoden väylämaksut. Päätös iskee ikävästi Kymenlaakson kilpailukykyyn.

Koronaviruksen aiheuttamat taloudelliset vaikeudet näkyvät vientiteollisuudessa vasta viiveellä. Väylämaksujen väliaikainen poistaminen olisi ollut merkittävä apu etenkin HaminaKotkan Sataman, maakuntamme metsäteollisuuden ja monen vientiin perustavan kymenlaaksolaisen yrityksen näkökulmasta. Todellisuudessa merenkulun väylämaksu olisi syytä poistaa pysyvästi, niin kilpailua vääristävänä, kuin suomalaisten yritysten asemaa heikentävänä maksuna Itämeren alueella. Tein asiasta kuukausi sitten lakialoitteen enkä aio perääntyä asiassa, vaikka hallitus nyt perääntyikin.

Liikenneministeri Timo Harakan (sd.) soutaminen ja huopaaminen tässä merkittävässä asiassa herättää myös pelon jo vuonna 2015 tehdyn väylämaksujen kevennyksen peruuntumisesta. Tämä olisi kaksinkertainen takaisku ja todellinen merimiina koko Kymenlaaksolle. Väylämaksujen väliaikaisen poistamisen lausuntokierroksella esitykseen annettiin yli 20 lausuntoa. Niistä vain yksi oli kriittinen esitystä kohtaan. Hallitus ei siis ainakaan tässä kohdassa perusta kovinkaan vahvasti päätöstään asiantuntijalausuntoihin.

Suomen uudelleenrakentamisen kannalta on elintärkeää, että yrittämistä ja yrityksiä rasittavia toimia puretaan voimakkaasti. Väylämaksujen poisto olisi merkittävä askel kohti vakaampia ja parempia tulevaisuuden näkymiä.