fbpx

Kokoomusedustaja jakeluvelvoitteesta: Ei ole ollut realistista

Julkaistu: 23.11.2023

Ville Kauniston mukaan valtaosalle suomalaisista polttomoottoriauto on yhä välttämätön arjen hallinnan väline.

Kansanedustaja, talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Ville Kaunisto (kok.) pitää polttoaineiden hinnankorotusten torjumista tärkeänä toimena autoa käyttävien ihmisten arjen kustannusten helpottamiseksi.

Eduskunnan talousvaliokunta esittää hallitusohjelman mukaisesti kevennyksiä polttonesteiden jakeluvelvoitteeseen. Sanna Marinin (sd.) hallituksen päätösten myötä jakeluvelvoite olisi noussut vuoden 2024 alusta nykyisestä 13,5 prosentista 28 prosenttiin, mikä olisi nostanut pumppuhintoja dieselin osalta noin 17 senttiä litralta ja bensiinin osalta noin 15 senttiä litralta.

Kaunisto pitää polttoaineiden hinnankorotusten torjumista tärkeänä toimena autoa käyttävien ihmisten arjen kustannusten helpottamiseksi.

– Valtaosalle suomalaisista polttomoottoriauto on yhä välttämätön arjen hallinnan väline. Autoilunkin kustannuksia tulee helpottaa valtiontalouden kannalta kustannustehokkailla toimenpiteillä, kuten jakeluvelvoitetta keventämällä. Suomen eurooppalaisittainkin korkea autoköyhyys ei parane entistäkin korkeammilla polttoainehinnoilla, hän sanoo tiedotteessaan.

Hän toteaa, että Petteri Orpon (kok.) hallitus ei poista jakeluvelvoitetta.

– Ensi vuonna velvoite säilyy nykytasolla, minkä jälkeen sitä asteittain nostetaan siten, että vuonna 2025 taso on 16,5 prosenttia, 2026 taso on 19,5 prosenttia ja lopulta vuonna 2027 22,5 prosenttia.

– Jakeluvelvoitteelle määritetään uskottava kasvu-ura, johon sitoudutaan. Kustannuspaineen helpottamisen ohella on tärkeää hillitä liikenteen päästökuormitusta, Kaunisto sanoo.

Hänen mukaansa hallituksen esitys paitsi helpottaa autoilijoiden kustannuksia, myös vakauttaa investointiympäristöä.

– Ei ole ollut realistista tavoitella jakeluvelvoitetason yli kaksinkertaistamista kertarysäyksellä. Yksittäinen ihminen on pidettävä muutosten keskellä aina mielessä, ja siksi keskiössä onkin suomalaisten arjen kustannusten kasvun hillintä. Samalla pitkälle tulevaisuuteen linjattu sitoumus muodostaa pohjan investoida uusiin puhtaisiin ratkaisuihin, kuten uusien sähköpolttoaineiden tuotantoon, Kaunisto sanoo.

Hän korostaa, että maltillinen politiikka on tärkeää myös käynnissä olevan hybridisodankäynnin vuoksi. Venäjä kun pyrkii jatkuvasti etsimään Suomesta kansaa jakavia ilmiöitä.

– Tämän vuoksi on tärkeää, että suhtaudumme asioihin mahdollisimman pragmaattisesti. Hallituksen jakeluvelvoitteen suhteen päättämä linja on hyvä esimerkki siitä, että voimme pyrkiä kohti kunnianhimoisia ympäristötavoitteita pitäen samalla huolta myös ihmisten ostovoimasta ja siten myös esimerkiksi tukea turvallisuuspoliittisesti tärkeää pitkien välimatkojen itäistä Suomea, Kaunisto toteaa.