fbpx

Sähkön hinta kurittaa kotitalouksia

Julkaistu: 22.11.2022

Me suomalaiset olemme tottuneet, että sähköä on aina saatavissa ja yleensä myös verrattain edullisesti. Nyt rikkoutuneet sähkömarkkinat kuljettavat sähkön hintaa ylöspäin kipuavassa vuoristoradassa, eikä arjen kustannusten kanssa kärvistelevillä kotitalouksilla ole käsijarruvipua ulottuvilla.

Lokakuussa julkaistu kuluttajaliiton tutkimus toteaa, että viidennes kotitalouksista arvioi oman taloutensa pelivaran keskellä nousevia elinkustannuksia olevan nolla euroa. Yli puolella kotitalouksista menojen kasvun kipuraja kulkee maksimissaan 200 eurossa. Kasvaneet sähkölaskut eivät näistä rajoitteista välitä.

Monet perheet ja etenkin yksinasuvat ihmiset joutuvat kylmien ratkaisujen eteen. Liian moni joutuu kuittaamaan nousevat kustannukset velaksi ja tämä yhtälö jo itsessään heikentää tulevaisuuden näkymiä. Samalla yhteiskuntamme sähköistyy kiihtyvällä tahdilla. Meillä Kymenlaaksossakin elintärkeä teollisuus ja monet muut elinkeinot elävät sähköstä. Sähkön hinnan nousu tulee tätäkin kautta kuluttajan kukkarolle.

Syitä sähkön hintojen karkaamiseen on monia. Kaiken takana on Venäjän julma hyökkäyssota Ukrainassa sekä Euroopan itse rakentama energiariippuvuus Venäjään. Onneksi me suomalaiset olemme hoitaneet energia-asiamme suhteellisen hyvin. Ydinvoimasta ei ole luovuttu ja uusiutuvan energian käyttöä on määrätietoisesti lisätty.

Tämä hetki vaatii menneeseen katselun sijaan rohkeita ratkaisuja. Kokoomus on niitä tarjonnut. Ensinnäkin sähkölle on asetettava hintakatto, joka estää tähtitieteellisten hintojen syntymisen ja ennen kaikkea rauhoittaa sähkömarkkinoita.

Toiseksi, jotta kodit pysyvät talvella lämpiminä, kaikkien voimaloiden pitää olla käynnissä. Tämä tarkoittaa väliaikaisesti myös tarvittavaa joustoa fossiilisen energian suhteen.

Kolmanneksi Suomen energiaomavaraisuutta on vahvistettava. Ydinvoima on keskiössä, myös rohkea panostus pienydinvoimaan. Nämä tarkoittavat eduskunnalta vihreää valoa mahdollisten investoijien suuntaan. Myös Kaakkois-Suomi on keskiössä ja työ puolustusvoimien kanssa tuulivoiman mahdollistamisen suhteen alueellamme on tärkeää. Tämä loisi mahdollisuuksia vetytaloudelle ja alueemme elinvoiman parantamiseen.

Sähköntuotannon ongelmat Suomessa ratkaistaan pitkäjänteisellä ja määrätietoisella työllä. Päästötön sähkö on olennainen osa tätä ratkaisua. Varmaa on, että muutos parempaa ei tapahdu odottamalla vaan tekemällä.

Ville Kaunisto

Kansanedustaja (Kok.)