”Ministeri kehotti hakemaan apua, mikäli opiskelija uupuu. Itse hain apua, sain puhelinajan yli kuukauden päähän. Lisää resursseja mielenterveyspalveluille korona-ajalle, kiitos.”
Tämä nuoren henkilön kirjoittama viesti hallituksen maaliskuussa nuorille pidetyn koronaninfon kommenteissa pysäytti. Nuorten tilanne on järkyttävä. Korona on moukaroinut niitä toiveita ja haaveita, jotka ajavat nuoria eteenpäin. Samalla tuki- ja ystäväverkot ovat karanneet nettiyhteyksien taakse. Meidän nuoruutemme jo eläneiden on syytä muistaa miten oma identiteetti, itseluottamus ja toivo tulevasta ovat nuoren mielessä usein hiuskarvan varassa.
Mielenterveysongelmat tulevat liikkumattomuuden ohella olemaan Suomen tulevaisuuden suurimpia haasteita. Tähän ongelmaan olisi pitänyt jo tarttua tiukemmin. Mielenterveysammattilaisten tekemä kansalaisaloite terapiatakuusta olisi merkittävä askel nopeaan hoitoon pääsyyn. Valitettavasti maamme hallitus on tämän 35 miljoonan euron akuutin helpotuksen äänestänyt nurin eduskunnassa jo useamman kerran. Miljardien velkarallin keskellä pelkät kauniit sanat tuntuvat täysin kohtuuttomilta.
Mielenterveysongelmat eivät kysy ikää ja terapiatakuu toisi helpotusta kaikille ikäryhmille. Haasteet mielenterveydessä ovat nousseet esiin monilla eri ammattiryhmillä. Koronan tuomat sulkutoimet, tulevaisuuden näköalattomuus ja usko omaan taloudelliseen selviytymiseen ovat erityisesti koetelleet kulttuuri-, tapahtuma-, matkailu- ja ravintola-alaa. Suomella ei ole varaa tipauttaa ihmisiä yhteiskunnan ulkopuolelle siksi, että ihminen ei saa tehdä omaa työtään.
Hyvinvointiyhteiskunnassa jokaisen suomalaisen tulevaisuus on sidoksissa muiden suomalaisten kanssa niin turvallisuuden, talouden kuin hyvinvoinnin osalta. Ajan tuhlaaminen mielenterveyspommin purkamisessa on väärin. Toivottavasti maamme hallitus aloittaa tämän pommin purun jo kehysriihessä ja toteuttaa terapiatakuun välittömästi.
Ville Kaunisto
Kansanedustaja (kok.)