fbpx

Matkalla mahdollisuuksiin

Julkaistu: 10.11.2016

Istun joukkuekavereideni kanssa ympyrämuodostelmassa Mansikka-ahon palloiluhallin kokoustilassa. Yhteisen hetkemme johtaja päästää suustaan äänen, johon me kaikki lähdemme mukaan. Kovaääninen ryhmä-ääntely jatkuu useiden minuuttien ajan. Olen elämäni ensimmäisen kerran äänijoogassa.
Ajatukseni hyppivät epäuskosta uteliaisuuteen päätymättä lopulliseen mielipiteeseen. Yritän kuitenkin myydä kokemaani itselleni yksinkertaisella lauseella: kun pyrkii luomaan positiivisuutta, päätyy usein luomaan positiivisia asioita, vaikka alkuperäinen positiivinen tarkoitus ei välttämättä realisoituisikaan.

Negatiivisuus selitetään usein suomalaisuudella. Se ei pidä paikkaansa, negatiivisuutta on kaikkialla maailmassa. Se mikä vaihtelee, on suhteellisuuden taju siitä miten huonosta asiat oikeasti ovat. Otetaan esimerkki läheltä, Kymenlaakso. Meillä on samassa maakunnassa upea, kauas itään venyvä rautatieverkko loistavine logistiikkakeskuksineen Kouvolassa, sekä potentiaalinen portti maailman ääriin Kotkan satamassa. Silti ihmisten ajatukset keskittyvät vain taisteluihin, joita nämä kaksi kuntaa käyvät keskenään. Unohdetaan, että kunnat ovat aina käyneet taisteluita tärkeydestään. Populismin aika on vain tuonut syyttelyn ja nimittelyn suljetuista kokouksista lehtien palstoille. Negatiivisilla ulostuloilla tuhotaan neuvotteluilmapiiri ja samalla unohtuu maakuntamme mahdollisuudet.

Näin aiheutetaan asukkaille ahdistava mielikuva omia etuja ajavista muista kunnista, niin kuin siinä olisi jotain väärää. Kun lopulta kuntalaiset kertovat kärjistetyt mielipiteensä keskustelu- ja kommenttipalstoilla, olemme vain puhaltamassa negatiivisuutta eteenpäin. Demokratia on hyvä syy täysin avoimiin neuvotteluihin, mutta missä vaiheessa demokraattinen oikeus vapauteen muuttuu anarkiaksi?

Ymmärrys siitä miten hyvin meillä menee, lähtee positiivisuudesta. Positiivisuus on välillä hyvinkin raskasta, mutta eteenpäin pääsemisessä se on elinehto. Vain siten voi nähdä, kuinka onnekkaita me kymenlaaksolaiset noin keskimäärin olemmekaan.

Palaan takaisin alkuun ja äänijoogaan. Oliko yhteisestä hetkestä apua? Tulimmeko paremmaksi joukkueeksi? En tiedä vastausta. Kukaan ei tiedä. Kuten niin usein elämässä aika näyttää. Siinäkin vaiheessa, kun aika lopulta näyttää jotain, emme voi olla varmoja mikä oli se asia, joka johti meidät tähän tiettyyn lopputulokseen. Varmaa on vain, että tie saavutuksiin on harvoin lyhyt ja mutkaton.