fbpx

Unelmana liikunta

Julkaistu: 12.3.2015

Lapsena unelmoin hiihtourasta. Haaveilin myös jääkiekkoammattilaisuudesta. Sen jälkeen minusta piti tulla jalkapalloilija, juoksija tai pyöräilijä. Vasta useaa vuotta ja harrastusta myöhemmin unelmoin ammattilaiskoripalloilijan urasta. Kaikki nämä unelmat ovat ohjanneet minut paljon parempaan elämään kuin osasin lapsena edes toivoa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan 20–54-vuotiaat suomalaiset ovat rapakunnossa. Hyötyliikunnan määrä on romahtanut ja suomalaisen työnkuva on muuttunut istuma-asentoon. Liikunnan aloitus ei ole aina helppoa. Lapset ovat äärimmäisen herkkiä ottamaan huonoistakin esimerkeistä mallia, liikkumattomuus on uusi normaali. Harrastusten hinnat ovat nousseet aivan liian korkeiksi, eikä kaikilla ole valitettavasti niihin varaa. Lapselle parasta aikaa onkin stressittömässä ja turvallisessa ympäristössä vanhempien kanssa urheilu ja pihapelaaminen. Eikä esimerkiksi lumihangessa lasten kanssa rymyäminen tee huonoa monellekaan aikuiselle.

Suomessa tulee vuosittain enemmän lottomiljonäärejä kuin uusia NHL-pelaajia ja Euroopan huippusarjojen jalka- tai koripalloilijoita yhteensä. Tätä faktaa vasten ajateltuna vanhempien eläkevuosien suunnittelu oman lapsen urheilu-uran perusteella ei näytä kovin lupaavalta. Myös jokainen tuomarin, valmentajan, vastustajan tai toisen lapsen vanhemman kanssa kinastelu ja huutaminen tuntuvat huonolta ajatukselta. Lapselle vanhemman huono käytös antaa vain heikon roolimallin ja pahanolon. Se vie pohjan pois haaveilulta ja tuo tilalle pakonomaisen vanhempien unelmien toteuttamisen. Harrastuksen kuuluu tuoda hyvä mieli. Säännöllisellä liikunnalla on suuri määrä muitakin positiivisia vaikutuksia, esimerkiksi opiskelutuloksiin ja sosiaalisiin taitoihin. Ja joskus tuurilla ja erittäin kovalla työllä siitä saa itselleen ammatin. Kuitenkin huippu-urheilu on vain jäävuoren näkyvä osa, eivätkä ne näkymät sieltä huipultakaan aina ole kovin kauniita.

Minulla ei ole omia lapsia joten olen varmasti monen vanhemman mielestä asiasta ymmärtämätön. Mutta nyt ei olekaan kysymys aikuisten tuntemuksista. Kyse on lasten ja nuorten hyvinvoinnista, terveellisistä elämäntavoista ja onnellisesta harrastusilmapiiristä. Vanhemman vastuu on antaa lapsille mahdollisuus unelmoida. Meidän kaikkien vastuu on antaa lapsille mahdollisuus toteuttaa ne unelmat.